maanantai 18. marraskuuta 2013

Käsityöt vanhan talon sisustuksessa

Korjasimme ja rakensimme myös osittain uudelleen vuosina 1998-2000 viereisessä kuvassa näkyvän maalaistalon. Talon sisälle jäi vanhan talon hirsikehikko, jolloin homevaurioiden ehkäisemiseksi talosta tuli kauttaaltaan muoviton, pintamateriaalit mukaanluettuna. Talon ulkokuoren perinneväri on kotoisin Uulan öljymaalien värikartasta ja samantyyppinen väriskaala jatkuu sisällä Boråsanin paperitapeteissa.

Talon mukana tuli huonekaluja, joista osa on otettu käyttöön pelkän puhdistuksen jälkeen, kuten alla näkyvässä kuvassa tuolin takana näkyvä "koinsyömä" pöytä. Kuvan koivurunkoinen nojatuoli on peräisin 1960-luvulta. Tuolin istuinosan jousitus on vaakatasossa, jolloin niiden korjaus ei vaadi entisöijältä pystyjousien satulointityön osaamista. Tuolin alkuperäisinä pehmusteina oli lumppuvanua ja heinää. Täytteet olivat hyvässä kunnossa, joten lisäsin vain niiden päälle uuden luonnonvanukerroksen, lakanakankaan ja varsinaisen sisustuskankaan. Tilasin verhoilukalukankaan huonekaluliikkeestä. En ole täysin tyytyväinen sen lujuusominaisuuksiin, sillä kangas on melko venyvää, jolloin se on pingotettava todella tiukaksi tuolia verhoiltaessa. Lisäksi kangas on herkkä nyppyilemään kissan kynsien käsittelyssä. Tällä hetkellä tuolin verhoilu on 14 vuotta vanha ja kaipaisi kipeästi uutta kangasta. Muutenhan tämäntyyppiset tuolit ovat ikuisia, ei niitä jousitusta lukuunottamatta istumalla pilalle saa....







 Ristipistotyöt ovat sopineet mielestäni aina talon sisustuksen henkeen. Viereisissä kuvissa näkyvät ristipistotaulut 5 kpl ovat kirjottavan kuva-aiheen osalta postikortin kokoisia, mutta pienestä koostaan huolimatta ne olivat työläitä valmistaa. Tilasin muliinilangat ja kankaat Suuri Käsityö -lehden tilaajapalvelusta. Kuvioita ei oltu merkattu lainkaan kankaaseen, jolloin kuvion etenemistä lasketaan kankaan 1 mm x 1 mm ruutujen perusteella ja kirjonta etenee annetun ruutupiirroksen mukaisesti.







 Viereisessä kuvassa on Novitan Kelo-langasta virkattu pöytäliina. Ohje on Moda-lehdestä, jossa kuviot oli virkattu kuteesta ja kuvioista oli koottu matto.
 Samasta langasta on tehty tuvan pöydän ääressä olevan vuodesohvan tyynyt ja torkkupeitto. Tyynyjen päällys ja torkkupeitto on neulottu smokkikuviolla, jossa joustinneuleen ympäri kiedotaan lankaa tietyn kerrosmäärän välein. Langan väri on lähempänä oikeaa väriä ylemmässä kuvassa
Olen ajatellut aina, etten ole tehnyt paljoakaan kierrätyskäsitöitä. Mutta onhan niitä! Viereisen kuvan verhot on tehty yhdistämällä kahdet vanhat verhot. Verhokapat on tehty vuorittamalla, jolloin niistä tuli hyvin muotonsa säilyttävät ja topakat. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti